Turvallinen liikkuminen sorateillä Liikkeellä yksin Liikkeellä joukolla Ajolinjat ja tien pinnat Mistä apua? Muuta turvallisuudesta Liikkeellä yksin Minusta on mukavaa ajaa yksin moottoripyörällä. Mutta se on aiheuttanut joitakin asioita joita on joutunut miettimään: Mitäs jos kaadun ja loukkaannun ? Matkapuhelin on nykysin lähes jokaisella käytössä, joten sillä ehkä pystyy hälyttämään apua tarvittaessa. Kuitenkin mielestäni on aina ilmoitettava jollekin lähimmäiselle minne on menossa jos menee sivistyksen ulkopuolelle. Voi olla niin että haaverin sattuessa sinusta ei ole soittamaan kännykällä (mikäli on kenttää...) tai sitten puhelinkin on rikkoontunut. Kesällä 2001 eräsi enduroharrastaja kaatui 500 m päässä lähimmästä talosta, ja joutui makaamaan tunteja ennen avun saapumista. Paikalliset palokuntalaiset olivat harjoittelemassa lähistöllä ja huomasivat loukkaantuneen. Muuten apua ei olisi tullut ehkä päiväkausiin! Kännykkää hankkiessa voi olla paikallaan miettiä sen mekaanista lujuutta. Puhelinvalmistajat ovat onneksi alkaneet tehdä pölytiiviitä,iskun- ja vedenkestäviä puhelimia ns. kuluttajahintaan. Lisäksi matkapuhelin yrittää ottaa yhteyttä tukiasemaan/pitää yhteyttä yllä, ja tätä signaalia voidaan sitten paikantaa melkoisen tarkasti. Eli jos puhelin vain on pysynyt ehjänä, niin puhelimen löytyessä sitten löytyy avun tarvitsijakin. Useamman päivän reissussa yksineläjän on paras sopia jonkinlaiset tärpit, joista sitten ottaa yhteyttä "huoltojoukkoihin". Mitäs jos pyörä rikkoontuu matkalle ja kauas kotoa? - Jokaisen pyörän mukana on jonkinlaisia työkaluja, mutta niiden laatu on surkeasta kohtuulliseen. Ne kannattaa käydä läpi ajatuksen kanssa ja lisätä tarpeen mukaan. Pyörän tekniikan tunteminen on paikallaan. Kuitenkin ne viat tien päällä ovat yleensä muuta kuin moottoriin liittyviä: renkaat,ketjut, vanteet/pinnat, jarrut yms. Renkaanpaikkausvälineet, ketjulukkoja (pätkä kettinkiä), pinnoja sekä varatulppa on aina oltava mukana jos on yksin kauempana. Ja kun sitä rengasta alkaa reissussa paikata, niin silloin se kiire on jo jäänyt taakse :) Luonnollisesti vakuutusyhtiöistä saa matkavakuutuksia sekä kaskoja, joiden avulla pyörä saadaan (?) sivistyksen suojiin. Voi kuitenkin olla puhelimessa hiukkasen hankaluuksia selittää, että: "Joo, vaihdelaatikko meni jumiin. Joo-o, lähimmälle huoltamolle on semmoiset 93 km, ja lähimpään taloon n. 50 km. GPS kordinaatit olisivat tälle paikalle 29 astetta, 28 minuuttia...." Liikkeellä joukolla Mikä on sopiva joukko. Jos reissu tehdään todella syrjään, niin kolme kaveria on minimi. Ja tämä perustuu mm. omakohtaiseen kokemukseen: Jos kaveri kaatuu pahasti, niin mitäs teet. Jäätkö kaverisi luokse, vai lähdetkö hakemaan apua. Mutta kun kolmen joukolla, yksi voi jäädä apua tarvitsevan luokse ja yksi voi lähteä hakemaan apua! Joukossa tyhmyys tiivistyy...  Ryhmäajon kultaiset säännöt: Ensimmäinen ja (mahdollisesti) viimeinen kuski tietävät ajoreitin Riittävästi hajurakoa Ei koskaan rinnakkain ajoa. Ajettaessa pidetään tien oikea laita. Edellä ajava jää tarvittaessa odottamaan takaa tulevaa kaikissa risteyksissä, jolloin kenenkään ei tarvitse ylittää itseään ottamalla tarpeettomia riskejä. Jos risteyksessä ei ole ketään odottamassa, odotetaan edellä mennyttä ryhmää takaisin. Jos takaa ei tule kaveria, jäädään odottamaan edellä mennyttä ryhmää. Ryhmän kokoonnuttua vähintään kaksi pyörää lähtevät taaksepäin tarkistamaan tilannetta. Kun palataan etsimään kaveria, pidetään vauhti maltillisena ja tien oikea laita yhteentörmäyksen välttämiseksi. Ryhmäajon oppimäärän olenkin opiskellut Allroad Tourilla, jossa sitä harjoiteltiin viikko käytännössä. Allroad Tourin kotisivuilla on juttua ryhmäajosta lisää. Ajolinjat ja tien pinnat Ajolinjat Ajettaessa soratiellä pidetään tien oikea laita ajourana. Vaikka soratiet ovat kapeita, sekä yksikaistaisia, niin suomalainen väistää vaistomaisesti oikealle, samoin mahdollinen vastaantulija. Kaverin kanssa ajettaessa rinnakkain ajo on todella typerää, ehkä jossain Saharassa se voi olla kivaa... Mutkaan ajettessa pidetään se ajolinja oikealla, mitään leikkaamista ei pidä tehdä. Ajovauhti on sopiva, kun mutkaan ei ajeta ns.sokkona, vaan ollaan valmiina, jos tiellä on esim. kelirikon aikaansaama reikä. Soratien pinnat Soratiellä pinnat vaihtelevat melkoisesti. Sama pinta voi olla sateella todella arvaamaton, kun kuivana se voi muistuttaa asfalttia. Tien pintaa pitää tarkkailla, ja siinä kokemus kasvaa koko ajan. Yksinkertaistettuna: Kiilto soratien pinnassa kertoo mahdollisesta liukkaudesta Kaikista petollisinta on vihertävä(sammaleinen) savi, joka on jään liukas märkänä. Toisaalta sopivasti kastunut hiekkatie pitää todella hyvin. Etenkin kevätkesästä routa saa aikaan kaikenlaista. Tiehen ilmestyy suoranaisia reikiä taikka tiellä on kuoppaa ja kumpua (joka voi olla vettä täynnä!). Samoin sulamisvedet vievät tienpintaa tehokkaasti. Mistä apua? Oikeassa hädässä yleinen hätänumero 112 on käyttökelpoisin, täältä saa Aslakin tai Sepen tai ambulanssin paikalle. Jos hengenvaaraa ei ole, niin taxit (numerotiedustelusta 118 löytyy paikallisen taksin numero)ovat vaihtoehtoina ambulanssille. Lääkäripäivystyksen numero on 10023, josta saa selville lähimmän mahdollisen päivystyspolin ja tarvittaessa hoito- ohjeita. Jokaisella pitäisi olla matkassa myös kevyt ensiapupakkaus, Ortlieb tekee verrattomia, vesitiiviitä ensiapupakkauksia. Teknisissä murheissa se oman vakuutusyhtiön numero kannattaa kuljettaa pyörän mukana. Haja-asutusseuduilla huoltoasematkin vielä myyvät muutakin kuin kaljaa ja autonpesuja. Myös kyläkaupoissa voi olla yllättävän hyviä palveluja, kun vain oikein osaa kysyä :) Ja haja-asutusalueiden ihmiset ovat yleensä hyvin avuliaita, muistaa aina pitää että "Metsä vastaa miten sinne huudetaan". Autoliiton tiepalvelu 0200 8080 myös auttaa (ainakin lähempänä sivistystä), jos vaikka ei ole sopivia työkaluja. Muuta turvallisuudesta Suomessa on paljon villieläimiä joita pitää tienpäällä varoa, pelätäkin sopivasti. Poroja ja hirviä on todella paljon sorateiden lähellä, mutta niitä vain tahdo maastosta erottaa. Maantiellä on yleensä leveät pientareet ja peltoja siellä täällä, jolloin eläimet on helppo havaita. Mutta poro tai hirvi maastoutuu risukkoon niin hyvin että sitä ei havaitse ennekuin se liikkuu. Ja silloin on KIIRE !! Kannattaa myös painaa mieleensä, että poroilla on usein jälkikasvua sekä kavereita mukanaan. Myös syyskuun viimeisenä lauantaina alkava hirvenmetsästys saa hirvet liikkeelle. Yksityisteillä hirvenpyytäjät ovat useasti passissa, ja vaikka ajaisikin passiketjun läpi, niin kannattaa muistaa, hirvi tai hirvikoira voi hypätä eteen myös passiketjun jälkeen. Yhden pahimmista minulle sattuneista "läheltä piti" - tilanteista aiheutti joutsen! joka nousi keväällä tienvarsiojasta suoraan pyörän eteen. Ajopäivän jälkeen on todella mukavaa rentoutua laavulla, teltalla tai vaikka mökillä. Avotulen kanssa pitää muistaa metsäpalon vaara, tuli on voi olla vaarallinen myös laavulla nukuttaessa. Myös pakolliset rantehommat (suomennos: puun pilkkominen) on syytä tehdä varovasti, ajokengän jalkaan laittaminen voi olla tuskaa kun varpaita on enään 4... © R.Anias 2002

My Way Or The Highway = Mikä on matkaendurolla ajamisen idea ? Miksi pois asfaltilta? Pienennä kustannuksia Omat syyt soralle siirtymiseen Yksin saa ajaa rauhassa ! Ryhmässä ajo on mukavaa ! Mitä, voiko soralla eksyä ?! Lisää ajatuksia: Moto-lehti 3/2002 Miksi pois asfaltilta? Moottoripyöräilyn ehkäpä tärkein ideologia on riippumattomuus. Miksi pitäisi sitten olla riippuvainen tien pinnasta?? Suomihan on oikea sorateiden paratiisi. Vaikka asuu Kuopiossa, Helsingissä tai Ivalossa, niin GT-kartasta asuinympäristöä katsoessa huomaa, kuinka paljon sorapintaisia teitä onkaan ihan lähellä. Ja monesta euroopan maasta poiketen, suomessa saa liikkua todella vapaasti myös pienemmillä, sorateillä. Moni meistä nauttii luonnon rauhasta, ja sorateillä moottoripyörällä liikuttaessa ei oikeastaan voi olla lähempänä luontoa (jos ajatellaan moottoriajoneuvoja). Luonnon aistii moottoripyörän selästä aivan eri tavalla kuin autosta. On melkoinen kokemus ajaa Kainuun sorateillä hetken aikaa, nousta jonkun vaaran rinnetielle ja katsella ympärilleen ja tajuta, miksi Suomi on järvien ja metsien maa. Soratien varteen aina sopii parkkeeraamaan motarin, jos haluaa vaikka käväistä katsomassa jotain eläintä, maisemaa tai vaikka syömässä marjoja. Auton kanssa aina pitää miettiä, että onkohan siellä kääntöpaikkaa, kestääkö tienpinta jne. Lisäksi auto todella kärsii sorateillä, sitä loputonta tärinää ja kivien rapinaa ei tahdo jaksaa. Toisaalta moni meistä nauttii vauhdin hurmasta... Nykyisillä katupyörillä suomalaiset nopeusrajoitukset ovat lähinnä itsensä/itsehillintänsä kiusaamista. Mutta kun ajat soratiellä 60-70 km/h, samalla risujen rapsiessa silloin tällöin taustapeleihin, niin se vauhdin tunne kannattaa kokea. Ja vauhdin tunne voikin olla melkoinen kun ajetaan alle nopeusrajoituksen! Tätä ei vain monikaan usko. Niitä "mutkaisia" asfalttiteitä on suomessa todella rajoitetusti, useasti ne ovat kyläteitä, joita talojen sijainnin vuoksi ei ole voinut oikaista. Tällaisella tiellä nautinnollisen ajonopeuden ylläpitö on silkkaa murhaa.Lapset, kotieläimet ja työkoneet voivat hypätä silmille mistä vain.Sitten uudemmat tiet ovat aina suoraa pätkää, joilla liikennetiheys tai tien kunto ei ole hidaste, mutta poliisi ja hirvet sitäkin enemmän. Harva meistä osaa asfalttitiellä ohjata ajokkiaan mutkassa kaasun avulla, soralla se on aivan luonnollista. Pyörää todella ajetaan, eikä vain istuta kyydissä. Jos maantiellä otat sellaisen ajonopeuden, jossa joudut ajamaan painopistettä siirtämällä, aktiivisesti jarruttamalla ja kiihdyttämällä pyörääsi, niin saat varautua virkavallan puuttumiseen ajosuoritukseesi. Monelle tärkein syy myös on perhe. Usealla nuoremmalla kaverilla präkät siirtyvät syrjään kun lapset ts. ajonestolaitteet tulevat kuvaan. Tässä vaiheessa ei paljon keskustella useamman päivän reissuista monessakaan taloudessa. Ja eikun prätkä myyntiin..."Eihän tolla ees ehdi ajamaan, möis pois". Taas apuna voisi olla matkaenska. Pienennä kustannuksia Hankintahinta matkaendurossa ei ole sama kuin katupyörässä, ja sillä voi käydä nauttimassa ajosta myös parin tunnin pikkulenkeillä. Katupyörällä voit käydä kahdessa tunnissa kääntymässä jollakin huoltamolla, ja takaisin. Tai sitten voi, mitä kukaan ei julkisesti tunnusta : Näyttäytymässä kaupungilla ja nuolemassa tötterön jollakin kioskilla. Enskalla siinä ajassa saa kevyen hien nätisti päälle kun lähtee lähitienoon teille nauttimaan. Jos uutta enduroa verrataan katupyörään, niin vastaava uusi katupyörä voi olla tuplasti kalliimpi. On totta että uusin tekninen kehitys kulkee usein katupyörissä, mutta sekä raskaan sarjan matkaendurot että kisamaisimmat kadulle rekisteröidyt endurot ovat hyvinkin moderneja teknisiltä ratkaisuiltaan. Tekniikka, ja sillä että alla on uusinta kehitystä oleva pyörä, on monille tärkeä asia. Ja on upea juttu, jos tuntee ja jopa pystyy käyttämään hyväksi ajokin state-of-art jousituksen, moottorin tms. Toisaalta myös halvalla, n. 2,5 tEurolla saa jo aivan kelvollisen ajokamppeen. Jos on mielenkiintoa pieneen näpertelyyn, niin vanha katuenduro on oivallinen kohde siihen. Tekniikka on yksinkertaista, ja nämä normaalit katupyöriä vaivaavat kumien hapertuminen, tiivisteiden vuotaminen, monimutkaisten sähkölaitteiden yms. ongelmat ovat paljon helpommin sekä ennenkaikkea paljon halvemmin korjattavissa. Omat syyt soralle siirtymiseen Ilta-ajolle tuli uusi merkitys, kun hankin itselleni matkaenduron. Asuinseudullani Oulun ympäristössä on hyviä asfalttiteitä vain kourallinen. Ajelin niitä muutaman kesän Yamahan TDM850:llä, joka on mainio prätkä suomalaisille routavaurioteille. Lähinnä taloudellisista syistä itselläni ns. matkamoottoripyöräily jäi pois laskuista ja lähitienoon "mutkaiset" asfalttitiet oli loppuunkaluttu. Tässä vaiheessa kokeilin paikallisen mp-liikkeen koeajossa yksisylinteristä katuenduroa, ja kevari-iän Yamaha DT:n muistot palasivat. Syksyllä sitten huomasin Allroad Tourin ja MC-sukkamehun kotisivut, ja havaitsin että muitakin sorahulluja löytyi. Tajusin mitä olin ollut paitsi : sorateitä !!! Syksy muuttui talveksi, ja kevättalvella -98 löytyikin sitten minulle sopiva matkaenduro, Honda NX650 Dominator. Keväällä sainkin sitten viikon kuumetaudin kun ajoin Hondan tänne Ouluun, ja silloin oli hyvää aikaa tutkia alueen GT-karttoja. Lopulta kuume loppui ja sain siirtyä toteuttamaan itseäni soralle. Sitä ajamisen riemua en ollut uskoa. Tein kesällä -98 vuorotyötä, ja monesti yövuoron jälkeen kävin heittämässä parin tunnin lenkin paikallisilla sorateillä. Aamukosteuden noustessa, ja luonnon herätessä oli pyörän heittäminen aina siihen seuraavaan mutkaan nautinto... Syksyllä pyörää laittaessani talviteloille, mittariin oli kertynyt 11 tkm. Ja noista kilometreistä oli kertynyt 9 tkm pelkästään lähiseudun sora-/asfalttiteillä, noin 200 km säteen sisällä. Se kertoo jotain, että neljän kesän ja 45 tkm jälkeen tuolla alueella on vielä paljon teitä mitä en ole vieläkään kokeillut. Ja Oulun seutu ei ole edes mitään kovin erikoista soratieparatiisia. Järvi-suomi tai Itä-Suomi ovat täynnä kaikenlaisia tienpätkiä. Olenkin miettinyt muuttoa Jyväskylän suunnalle :) Yksin saa ajaa rauhassa Matkaenduroharrastajat ovat sen verran vähemmistönä, että niitä ajokavereita ei ole liiaksi asti. Minulla suurin osa kilometreistä tulee ajettua yksin. Se on myös sitä laatuaikaa... Voi pysähtyä milloin haluaa, istua kahvinuotiolla niin kauan kuin haluaa tai sitten vain ajaa,ajaa ja ajaa. Esimerkki yksin tehdystä hetken mielijohteesta, ja sen toteutuksesta: Keväällä 2000 ajoin Ruotsiin Sarekin alueelle, yövyin siellä teltassa ja tulin takaisin seuraavana päivänä. Matkaa kertyi 1480 km, ja aikaa kului kaikenkaikkiaan 28 tuntia... Puutteelisista kartoista johtuen tiet olivat lähinnä asfalttia, mutta reissun idea olikin se istuminen pyörän selässä. Parhaita yksin tehtyjä reissuja ovat yhden-kahden yön matkat, joissa aamuvarhaisesta on liikkeellä iltamyöhään. Ja ilman mitään kunnollista reittisuunnitelmaa. Reitti muotoutuu sitten ajon aikana, ja taukoja saa todella pitää miten haluaa. Näillä reissuilla toteutuu kirjaimellisesti se vanha viisaus : "Matka on tärkein, ei päämäärä". Luonnollisesti yksin pitää olla tavallista varovaisempi, apua pahassa tilanteessa EI välttämättä tule ollenkaan. Turvallisuusosiossa lisää asiaa yksinliikkuvalle. Ryhmässä ajo on mukavaa ! Paras tapa harrastaa soratiesafareita on tietenkin kavereiden kanssa.Tauoilla on juttukavereita ja aika kuluu kuin siivillä. Rankan ajopäivän jälkeen on mukava pikkaisen rentoutua, ja kerrata päivän tapahtumia sekä kehua kavereita (antaa palautetta...). Ajoreitin voi suunnitella yhteistyössä, tai sitten voi kukin porukasta vuorotellen suunnitella pätkän. Ryhmäajossa on tärkeää sujuvuuden kannalta tehdä jonkinlaiset pääpiirteet ajoreitistä. Muuten ajosta tulee liian pysähtelevää: Ilman kartanlukutaukoa pitäisi pystyä ajamaan puolisen tuntia! Samoin varusteet voi jakaa porukan kesken: kuka ottaa teltan, kuka keittimen ja kuka työkalut. On virheellistä ajatella, että porukan kuskien pitäisi olla ajotaidoiltaan / - tyyliltään samanlaisia. Allroad Tourin porukoiden kehittämä ajotyyli on loistava tapa ajaa ryhmässä erilaisten kuskien kanssa. Periaate on että edellä ajava varmistaa takaa tulevan reitin. Ja samalla ajotaidoiltaan heikommat oppivat kokeneemmilta. Mitä, voiko soralla eksyä ?! Sorateillä voi todellakin eksyä. Ja itseasiassa se onkin erittäin mukavaa, kunhan vain on iso tankki, jossa bensaa ja hyvä GT-kartta alueelta jolla ajelee (luulee ajelevansa..). Täytyy myöntää, että nykyisin minulla on satelliittinavigaattori (gps) sitä varten, että voi katsoa että missäs ihmeessä sitä ollaan. Paras tapa eksyä on se, että katsoo kartalta reitin sellaiselle alueelle jossa on asfalttiteitä vähemmän ja soratiet mahdollisuuksien mukaan läpiajettavia. Siis noin ylimalkaisesti vilkaistuna. Kun tällaisia teitä ajelee, ja tulee risteyksiin joissa lukee "Teerisuo", "Jakku", "Pöhölä" tai vaikkapa "Livo", niin sellaisten teiden varsilta löytyy se oikea Suomi. Se Kesä-Suomi missä mökin Vaari istuu portailla piippua polttelemassa, tai kaupunkilaiset ovat kesämökillään. Valmiin reitin tekeminen gps:n muistiin kahlitsee, mutta pitkällä matkalla valmis reitti on kyllä tarpeellinen. Muuten matka ei taitu. Lähialueita kierrellessä juuri tuo "eksyminen" on mielestäni harrastuksen suola. Gps on silloin loistava laite, että osaa takaisin kiinnostaville paikoille. Lisää ajatuksia: Moto-lehti 3/2002 Pekka Neste kirjoitti retkeilystä moottoripyörällä Moto-lehdessä 3/2002 olleessa KTM Adventuren testissä näin: ....Meillä täällä Suomessa moottoripyöräkulttuuri nimenomaan vapaa-ajan harrastuksena on vielä varsin nuorta, eikä meillä ehkä siitä syystä olla vielä löydetty harrastuksen tätä puolta, vaikka meillä onkin varsin samankaltaiset mahdollisuudet harrastaa picnik-henkistä retkeilyä kuin alppimaissakin. Tämä retkeily ei edellytä nousua pilvien tasalle, vaan meillä on täällä koto-Suomessa oman luontomme suomat mahdollisuudet. Meillä on tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä pikkuteitä ja näiden reittien varrelle mahtuu monenmoista kulttuurimaisemaa ja kohdetta, joiden äärelle ei ole isoilla ja raskailla, pelkästään asfalttikäyttöön suunnitelluilla pyörillä menemistä, eikä näitä maisemia tarvitse lähteä välttämättä etsimään edes Pohjois-Karjalasta, vaan niitä löytyy mitä todennäköisimmin aivan kotikulmiltasi, mutta koskas olet ajoreissuillasi poikennut pääväyliltä pikkuteille. Tunnetko asuinympäristöäsi? Hyvin harva tämän päivän Suomessa tuntee, sillä merkittävä osa väestöstämme on siirtynyt omilta synnyinjuuriltaan työn perässä uusiin maisemiin, missä tunnetaan ainoastaan työpaikan ja asuinsijan, sekä arkisten rutiineiden hoitamiseen tarvittava rajallinen reviiri ja siinä kaikki.... Lainattu Moto-lehden luvalla © R.Anias 2002